Suomessa vain 26 000 miljonääriä

Kauppalehti uutisoi, että Suomessa on peräti 26 000 miljonääriä. Miten niin peräti? Luku on mielestäni aika pieni - alle 0,5 % Suomen koko väestöstä. Lisäksi edes kaikki näistä 26 000 miljonääristä eivät ole oikeita euromiljonäärejä. Tutkimuksessa valuuttana oli dollari, eli nykykurssilla miljonääriksi pääsi jo noin 640 000 euron varallisuudella. Hyvää tutkimuksessa tosin oli se, että varallisuudeksi ei laskettu kiinteistöomaisuutta - ainoastaan arvopaperit ja talletukset.

Varoitus: nyt seuraa tylsä matemaattinen päättelyketju, joka ei välttämättä edes todista mitään.

Helsingin pörssin kaikkien yritysten markkina-arvo oli viime vuoden lopussa 250 miljardia euroa (nyt se on tosin laskenut siitä). Tästä tulee tasan jaettuna noin 50 000 euron potti jokaiselle suomalaiselle. Tosin maailma ei toimi aivan näin reilusti, eli oletetaan varallisuuden jakauman noudattavan kuuluisaa Pareto-jakaumaa. Tällöin 80 % varallisuudesta on 20 % väestöstä, eli noin 1 040 000 suomalaisella on 200 miljardin arvosta pörssiosakkeita. Oletetaan taas Pareto-optimin pätevän myös tähän ryhmään: 208 000 suomalaisella on 160 miljardin euron osakevarallisuus. Tämä tarkoittaa, että näillä 208 000 onnekkaalla suomalaisella on keskimäärin 770 000 euron osakevarallisuus. Jos arvioidaan tässä vaiheessa, että noin puolella varallisuus ylittää (Pareto-periaatteen vastaisesti) tämän keskiarvon, saadaan tulokseksi, että 104 000 suomalaisella osakevarallisuus on yli 770 000 euroa. Tällä luvulla pääsisi jo tutkimuksessa miljoonakerhoon, eikä luvussa ole vielä edes huomioitu listaamattomia yrityksiä tai ihmisten korkosijoituksia, joiden osuus on Suomessa melko suuri.

Joka tapauksessa jokin ei nyt täsmää. Kaiken järjen mukaan miljonäärejä pitäisi olla reilusti yli 100 000, mutta niitä onkin vain 26 000. Näen tilanteessa kaksi vaihtoehtoa:

• Osakkeiden omistajat ovat ulkomaalaisia
• Miljoonaluokkaan kuuluvista suurin osa on luonnottoman rikkaita (varallisuusjakauma ei noudatakaan luonnollista Pareto-jakaumaa)

Uskon totuuden olevan jossain tällä välillä. Suomalaisten pörssiyritysten omistajista iso osa on ulkomaalaisia. Globaalin kapitalismin innokkaana kannattajana en näe tätä kuitenkaan ongelmana, koska vastaavasti suomalaisten pitäisi omistaa suunnilleen samalla summalla ulkomaalaisia osakkeita. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti ole. Suomalaiset tekevät siis töitä ulkomaalaisille omistajille ja kasvattavat samalla heidän varallisuuttaan. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos omistussuhteet olisivat tasapainossa, eli suomalaiset omistaisivat vastaavan määrän ulkomaalaisia yrityksiä.

Uskon myös, että varallisuus on luonnottomasti jakautunut. Pienellä osalla suomalaisista on valtava osakevarallisuus. Iso osa suomalaisista taas ei omista osakkeita tai osakerahastoja ollenkaan. Pörssisäätiön teettämän tutkimuksen mukaan vuonna 2006 ainoastaan 50 % Suomen kotitalouksista omisti arvopapereita, eli osakkeita tai rahastoja. 50 % väestöstä ei siis omista juuri mitään. Tämä puolisko tekee töitä ainoastaan kasvattaakseen muiden, kuten minun varallisuutta.

Ongelmana siis on, että suomalaiset eivät omista osakkeita. Yksi syy tähän on ihmisten tietämättömyys. Osakemarkkinat nähdään pelottavana arpapelinä, jossa voi menettää koko omaisuuden. Se ei ole ihme, koska yleensä tavallisista tavallisimmat ihmiset innostuvat osakkeista juuri väärään aikaan, kuten IT-kuplassa kävi. Tällaisten tapahtumien jälkeen tavallisen kansan joukossa leviää jälleen viesti, ettei osakkeisiin kannata sijoittaa, koska siellä voi menettää kaiken. Kuulopuheiden perusteella elin itsekin lapsena tässä uskossa. Osakepelko on kansalla selkäytimissä.

Osakesijoittamista ja ylipäätänsä varallisuuden hallintaa tulisi opettaa jo peruskoulussa. Toki jo minunkin peruskoulukouluaikana yhteiskuntaoppiin sisältyi taloustietoa, mutta ainoa mitä muistan osakkeista sanottaneen, on että osakekurssit menevät ylös ja alas. Osingoista ei puhuttu mitään, vaikka juuri ne ovat osakesäästäjälle yksi tärkeimmistä tekijöistä. Vielä tärkeämpää olisi mennä osakekurssien taakse: mihin osakkeen hinta perustuu. Nykyisestä tilanteesta en tiedä varmuudella, mutta luultavasti se ei ole ainakaan kovin paljon parempi. Tällä hetkellä tiedon hankkiminen on pitkälti yksilön itsensä vastuulla ja jos ympäriltä tulee viesti, ettei osakkeisiin kannata sijoittaa, ei tietoa edes yritetä hankkia. Myös pankeilla voi olla opettajan rooli, mutta ongelma on, että pankkien tavoitteena on tehdä itse voittoa. Pankit tyrkyttävät tavallisille ihmisille korkeintaan osakerahastoja, joissa säästäjältä varastetaan pääomasta vuosittain helposti yli 2 %. Vielä useammin sijoittamisesta kiinnostuneelle suositellaan erilaisia indeksilainoja, jotka ovat vielä törkeämpää varastamista.

Myös valtio voisi tulla tilanteessa vastaan ja lisätä osakesäästämisen houkuttelevuutta. Esimerkiksi yksityishenkilön osinkotulot voisi säätää vähintään tiettyyn alarajaan saakka verottomiksi. Nykyään saaduista osingoista verot on maksettu jo kerran yritysveron muodossa, joten osinkoverotus on ainoastaan ylimääräistä riistämistä, eikä se ainakaan kannusta osakesäästäjäksi.

Vastuu suomalaisten osakesäästämisestä on kuitenkin lopulta juuri sinulla. Aloita osakesäästäminen, jos et ole sitä vielä tehnyt! Kannusta myös muita osakesäästäjiksi. Älä ainoastaan tee töitä kasvattaaksesi muiden varallisuutta, vaan anna myös muiden työn kasvattaa sinun varallisuuttasi. Toivon mukaan vuonna 2016 Suomessa on yli 100 000 miljonääriä, kuten pitäisi olla ja toivottavasti minä olen yksi niistä. Ehkä myös sinä?

Oma asunto ei ole sijoitus - se on kulutushyödyke

Tämän päivän (10.6.2008) Helsingin Sanomien taloussivuilla oli kiinnostava artikkeli nousevien korkojen vaikutuksesta erään Nurmijärvellä taloa rakentavan perheen arkeen ("Ruokalaskun nousu tuntuu Kettusilla ennen korkoja", sivu B3). Artikkelin perhe vaikutti elävän juuri sellaista velkavankeutta, jota itse vältän viimeiseen saakka, ja joka toimii erinomaisena motivaattorina projektissani. En tunne tapausta tarkemmin, mutta artikkelissa pisti silmään muutama kohta, joita halusin kommentoida ja tuoda samalla esiin omat näkemykseni.

"Vaikka pankit tyrkyttivät ahkerasti korkokattoista laitaa, Kettusen perhe päätti ottaa tavanomaisen alle 20 vuoden lainan, jossa laina-aika pysyy kiinteänä ja lyhennyserä liikkuu korkojen mukaan." Kyseessä lienee siis ilmeisesti 15-19 vuoden laina, jota pidetään tavanomaisena - ehkä jopa normaalia lyhyempänä lainana. Artikkelista tulee myös ilmi se, että myös edellisestä asunnosta oli lainaa jäljellä ja uutta varten otettiin lisää. Tämä on mielestäni juuri tyypillinen tilanne, jossa eletään taloudellisesti erittäin tyhmästi ja se johtuu mielestäni siitä, että yhteiskunnassa järkyttävän suurta asuntolainataakkaa pidetään normaalina. Tuntuu jopa, että velattomana oleminen on jotenkin outoa - voisithan asua isommassa ja hienommassa talossa ottamalla vähän lisää lainaa.

Talon omistamisessa ja sen rahoittamisessa lainalla ei mielestäni ole mitään väärää ja itsekin tulen todennäköisesti jo lähitulevaisuudessa ottamaan asuntolainan. Ihmiset kuitenkin tekevät yleensä sen virheen, että elävät asunnon suhteen yli varojensa, mutta eivät tajua sitä, koska asuntoa pidetään ikään kuin sijoituksena. Asuntolainaa otetaan siis liikaa, jolloin muutetaan asuntoon, joka ei todellisuudessa vastaa sen hetkistä tulo- ja varallisuustasoa. Tämä näkyy siten, että ihmiset elävät koko työelämänsä velkavankeudessa, eivätkä tule koskaan olemaan varakkaita.

Ihmisten pitäisi muistaa, että asunto, jossa itse asuu ei ole sijoitus. Sijoitus tuottaa rahaa, mutta oma asunto ainoastaan syö sitä. Mitä suuremman ja hienomman asunnon ostat, sitä suuremmat ovat myös sen ylläpitokustannukset. Rahaa kuluu lämmitykseen, sähköön, remontointiin ja yleiseen ylläpitoon, ja nämä kaikki kulut kasvavat asunnon koon suhteessa. Asunto-osakeyhtiöissä päälle tulee vielä yhtiövastikkeet. Sijoituksena voidaan pitää ainoastaan vuokra-asuntoa, joka tuottaa omistajalleen vuokratuloja.

Sillä asutaanko vuokralla vai itse omistetussa asunnossa ei ole merkitystä. Se kumpi on järkevämpää riippuu yleisestä markkinatilanteesta. Oleellista on, ettei asuta yli varojen, jolloin rahaa jää myös muun varallisuuden rakentamiseen. Jos asunnon ostoon joudutaan ottamaan 20 vuoden laina, siinä vaiheessa asutaan mielestäni aika selkeästi yli varojen. Kaiken lisäksi ihmiset ovat usein koko työelämänsä ajan velkaa, koska yleensä ennen kuin vanha laina on maksettu, otetaan jo uusi laina isompaa taloa varten, kuten artikkelin perhekin oli tehnyt.

Usein ison asunnon ostoa perustellaan sillä, että "se on sijoitus elämään". Periaatteessa totta, mutta kun tavalliset ihmiset asuvat yli varojensa, se kostautuu tulevaisuudessa. Tällaiset ihmiset tulevat koko elämänsä ajan asumaan keskiverrosti. Asuntovarallisuuden lisäksi tulisi siis rakentaa aggressiivisesti myös muuta varallisuutta. Näin kannattaa tehdä etenkin työuran alkuvaiheessa, jolloin kannattaa jopa pitää asumistasoa alempana kuin tulotaso edellyttäisi. Näin saadaan kerättyä todellista sijoitusvarallisuutta, joka alkaa kasvamaan korkoa ja korolle korkoa. Työuran alkuvaiheessa, jolloin elämää on vielä paljon edessä, etenkin korkoa korolle -vaikutus tulee olemaan merkittävä.

Miten sitten kannattaisi minun mielestäni toimia? Kuten edellä tuli selväksi, tulisi asumistaso pitää niin alhaisena, että rahaa jää myös sijoitusten hankkimiseen - ja mielellään paljon. Mielestäni asuntolainaa tulisi ottaa ainoastaan ensimmäisen asunnon hankkimiseen työuran alkuvaiheessa. Silloin se on mielestäni sallittua, koska tässä vaiheessa ei ole vielä ollut aikaa rakentaa varallisuutta, ellei ole sattunut syntymään kultalusikka suussa. Laina-ajan tulisi kuitenkin olla korkeintaan 10 vuotta ja rahaa tulisi jäädä myös muun varallisuuden rakentamiseen. Tämän jälkeen asunto tulisi voida rahoittaa puhtaasti olemassa olevalla varallisuudella. Silloinkin täytyy muistaa vaihtoehtoiskustannus: raha joka on kiinni asunnossasi, ei tuota sinulle mitään. Päinvastoin asunto imee ylläpidon vuoksi lisää rahaa. Ajattelin jossain vaiheessa esittää laskelmia, joissa pohdin omaa asumismuotoani ja asumiskustannusten vaikutusta varallisuuden kertymiseen.

Toki asuntojen arvot nousevat hieman, jolloin omakin asunto saattaa tuntua sijoitukselta. Kävin tutkimassa Tilastokeskuksen tietokantoja ja sain selville että vuodesta 1983 vuoteen 2007 kerrostaloasuntojen neliöhinta kasvoi pk-seudulla keskimäärin 5,05 % vuodessa. Saman aikavälin inflaatio oli kuitenkin 3,1 %, jolloin asunnon reaalituotto jää muutamaan prosenttiin vuodessa. Saman ja jopa paremman tuoton olisi kuitenkin saanut myös tavallisista pankkitalletuksista ja eihän kukaan järkevä makuuta satoja tuhansia euroja tilillä!

Kylmä totuus on, että lainan turvin asuminen syö tulevaisuutesi elintasoa, etkä tule sen vuoksi todennäköisesti koskaan olemaan taloudellisesti riippumaton. Ehkä jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä tällaiseen elämään, mutta omat tavoitteeni ovat korkeammalla. Itse näen asunnon elintärkeänä kulutushyödykkeenä, jonka taso tulee mitoittaa omien tulojen ja varallisuuden mukaan ilman koko työelämää kestävää velkavankeutta. Totta kai haluan asua vielä joskus miljoonatalossa, mutta sen aika on sitten, kun varallisuuteni sen todella sallii.